Taaperon syys- ja talvivaatetus♡

Ihanaa kun tulee syksy♡ Tykkään kesästä, mutta alkusyksy, kun on jo sopivan viileä, että saa ensi kertaa pitkilleen pukea päälle jonkun ihanan lämpimän neuleen ja söpön hatun ja lapaset<3. Auringon paiste joka tuo kaikki ihanat oranssin ja punaisen sävyt esiin ja ne raikkaat aamut kun hengitys jo hieman höyryää... ah...en malta odottaa!!! Sitten taas vastaavasti en voi sietää sitä syksyn loppupuolta kun ei oikeastaan ole enää syksy, muttei vielä talvikaan. Se räntäsade ja harmaus, voi räkä! Syyskuu on meidän perheelle juhlan aikaa, sillä isimies ja pikku neiti on molemmat syntyneet syyskuun loppupuolella. Lisäksi meidän hääpäivä on 13.syyskuuta♡♡




Syksyn ja talven pukeutuminen on siis alkanut ainakin mulla jo kovasti pyöriä mielessä, ja neidin välikausipukeutuminen alkaakin jo olla hyvällä mallilla. Välikauteen lähdetään kahdella haalarilla, toinen on tämä monella lapsella käytössä ollut Ticket sellaiseksi kunnon kotipiha-/rymy-/varahaalariksi :)  --->








Pääasiassa hoitoon on tämä Jonathan merkkinen haalari, jolla pitäisi hintaansa (norm. 59,90, alesta 29,95) nähden olla hyvät ominaisuudet:
Vedenpitävyys 10 000 mm, viiden pesun jälkeen yli 5 000 mm
Hengittävyys > 5000g/m2/24h
Kulutuksenkesto 50 000 kierrosta

Värikin on niin ihanan pirteä :)














Jos talvi sattuu olemaan viime talven tavalla leuto niin kaapissa on odottamassa tämä Polar O Pyret merkkinen ihanuus koossa 86 ♡ Muutoin tämä odottelee käyttöä ensi kevääseen :)  ---->












Alkutalveen meillä on Racoonin kirpparilöyty, jonka sain mielestäni todella edullisesti, 30e. En uskaltanut maksaa kovin paljoa, sillä arvasin että tämän merkin koko 80 ei meillä varmasti mene alkutalvea kauempaa. Tuo hiippahuppu♡ Punainen ei varsinaisesti kuulu meidän lemppariväreihin, mutta kun tämän haalarin laittaa Nupulle päälle niin sydän pakahtuu siitä söpöyden määrästä :)   


*huoh miten ihania nää lasten haalarit osaakaan olla!!

Viime talvena tytön ollessa pieni hurahdin tähän Ticket to Heaven haalariin ja minun oli pakko tilata se koossa 86. Nyt pelkään että tein virheen, sillä tämä Tiksun malli on todella väljä ja isoo kokoa (vastaa miun mielestä kokoa 92), ja meidän typy ei ole mikään kovin pullea...eikä kyllä ikäisekseen kovin pitkä myöskään :D Mutta rakastan silti tätä haalaria ja elättelen toivetta että se mahtuisi tytölle vuoden vaihteen jälkeen.

Kaiken kaikkiaan meiltä siis enää uupuu kurahousut, myssyt ja lapaset sekä mahdolliset goretex kengät (jotka muuten aion etsiä ehdottomasti kirpparilta!! Meinasin pyörtyä kun etsimme sopivia kaupasta... että 80-90e?! HUH! ). Nyt kun tätä kollaasia katsoo niin selvitäänkin näillä varmaan ainakin vuosi eteenpäin :D

Ihana Kamala Vauva

Meinasin jo kirjoittaa postauksen meidän kamalasta riiviöstä, mutta tänään on ollut niin ihana päivä, että se jääköön tuonnemmaksi. Oon ihan rakastunut tuohon muksuun, vaikka välillä hermoja raastaa kun mitään ei todellakaan kuunneella/uskota/tajuta... Mutta voi että...hän on oppinut halaamaan takaisin, ja se sulattaa äidin sydämmen pahimmastakin jäästä <3 Voiko olla mitään ihanampaa kuin se kun oma lapsi painautuu olkapäähän? Aww...

Tää oli pikainen postaus siitä miten mun mielestä elämän pienet hetket on vaan niitä parhaimpia<3

Kuinka tärkeää on isin ja äidin yhteinen aika?

Näin yhden lapsen tuoreena äitinä sanoisin ettei se oikeastaan ole kovin tärkeää minulle. Elän varmaankin vielä siinä vaalenpunaisessa vauvavuoden kuplassa ja tunnen että ainakin tällä hetkellä pidän pientä tyttöäni maailmani napana. En juurikaan kaipaa elämääni mieheni kanssa kaksin (paitsi ohimenevän hetken silloin kun Känkkäränkkä on ollut koko päivän kylässä, huoh). Tunsin jo silloin että elämästämme puuttuu jotakin ja nyt perheemme on kokonainen. Isimiehestä kun en oikein ota selvää kaipaako hän joskus aikaamme kaksin...tai ehkä ihan jopa yksin? ;)

Nykyisin kun rauhallista aikaa jää esimerkiksi illalla muutama tunti sen jälkeen kun Nuppu on laitettu unille otamme usein molemmat omaa aikaa ja käytämme sen niinkuin tunnemme itse parhaaksi. Näin saamme ladattua akkuja taas seuraavaan päivään :) En siis oikeastaan kaipaa kahden keskisiä viikonloppuja tai matkoja tai mitään sellaista (tosin meillä yhteisiä vuosia ennen lasta oli 6 ). Olemme tainneet tämän melkein 10 kk aikana käydä ilman Nuppua kahdestaan kerran syömässä ja kerran elokuvissa. Jotenkin kuvittelin silloin että se tuntuisi jotenkin tosi hyvältä olla kahdestaan jne. No ehkä, mutta ei sitten kuitenkaan? Ihan kuin jotain puuttuisi. (Oonkohan liian kiintyny meidän kultaan?). Enemmänkin olen iloinen niistä hetkistä kun olemme koko perhe yhtä aikaa pöydän ääressä tai leikkikentällä hiekkalaatikolla tekemässä hiekkakakkuja tai mitä vaan mitä tehdään koko konkka ronkka :)

En nyt kuitenkaan tarkoita ettenkö ymmärtäisi niitä pariskuntia jotka ottavat kahden keskistä aikaa ja käyvät elokuvussa tai illanvietoissa. En pidä sitä mitenkään huonona ajatuksena, vaan erittäin hyvänä jos se on tapa jolla arki maistuu taas hieman paremmalta. Ja ehkä jos lapsia on vieläpä useampia ja oma aika on jo muutenkin kortilla :)

 Silloin tällöin tulee itselle niitä hetkiä kun kaipaa ihka omaa aikaa joko yksin tai kavereiden kanssa. Niitäkin hetkiä on mulla hyvin vähän ja nekin on suhteellisen helppoa järjestää kun meitä vanhempia on kuitenkin kaksi tässä perheessä.  Olen sinällään hyvin onnekas.

Ehkä tulen tulevaisuudessa kaipaamaan pariskunta aikaa tai sitten en. Se jää nähtäväksi :)

Tuntuuko teistä että tarvitsette aikaa pariskuntana? Jos niin onko sitä vaikeaa järjestää? :)

-Ninni-

Tämän kaiken jälkeen vielä toinen lapsi?

Lapsien lukumäärästä ja toiveista sen suhteen olemme mieheni kanssa olleet aika samoilla linjoilla. Kaksi tuntui ainakin ennen Nupun syntymää sopivalta ajatukselta, mutta ainakin minulla oli ajatus siitä, että sitten ensimmäisen kohdalla sen tietää. Ensimmäinen lapsi on toki aina se esikoinen, jonka kanssa kaikki on uutta ja jonka kohdalla kokeillaan, tehdään muutoksia, poikkeuksia ja tarrataan tiukasti hyväksi todettuun tekniikkaan.

Meidän kohdalla alku oli todella rankka. Näin jälkikäteen ajateltuna ainakin tuntuu etten muista paljoakaan niitä ihania hetkiä vaan enemmänkin vain kaikkea ikävää. Imettäminen ei lähtenyt käyntiin, vauva ei saanut otetta eikä osannut imeä. Vauvan piteleminen tai saaminen oikeaan asentoon imettämistä varten oli todella hankalaa ja luonnotonta. Maito ei noussut ja vauva itki nälkäänsä. Tuttipullo ja korvikemaito, halleluja!! Meidän typylle ei riittänytkään mikään 20ml maitoa alkuunsakaan vaan tämä veti 50ml ja yli kerrallaan parin tunnin välein. Minä pelkäsin etteivät päästä meitä kotiin ennen kuin imettäminen onnistuu, joten annoin periksi korvikkeelle. Olin itse ollut jo 5 päivää sairaalassa ennen kuin N edes syntyi ja tänä aikana meillä oli vaihtunut koti. Silloin tuntui että halusin vain viedä vauvan uuteen kotiin ja päästä aloittamaan perhe-elämän. En olisi viihtynyt sairaalassa enää päivääkään ilman todella hyvää syytä. Mieli oli siis  hieman maassa, vaikka olin vauvasta ikionnellinen :)

Kotiin tulosta ja ekoista päivistä en totta puhuen muista paljakaan. En muista tarkalleen milloin itkut alkoivat, vai oliko niitä ihan alusta asti, mutta muistamme varmaan pitkän aikaa kuinka klo 18 jälkeen ei tiennyt milloin suloisesta vauvasta kuoriutuu huutava rääpäle. Vauva itki usein 3-4 tuntia illassa. Joskus hän torkahti hetkeksi, mutta huuto jatkui vain uudestaan. Se oli todella raskasta aikaa! Se tunne kun et voi auttaa mitenkään! Kokeilimme antaa maitoa, keinuttelimme, työntelimme vaunuissa, kantelimme sylissä, lauloimme, jne. Mikään ei vaan auttanut. Ainut mikä tuntui helpottavan loppujen lopuksi nukahtamista, oli syli ja kantaminen ympäri asuntoa. Käsivarret kipeinä kävelimme pitkin pimeää asuntoa makuuhuoneesta olohuoneeseen sieltä ympäri keittiöön ja eteisen kautta makkariin. Sama toisinpäin. Aivan rättiväsyneinä koko perhe. Koirat mukaan lukien :D
Jännä sinällään että neiti on kuitenkin aina nukkunut hyvät yöunet ;P Ehkäpä nuo ilta itkut väsyttivät murun ja sieltä on peräisin hyvä unirytmi?

Itkuja kesti 2,5 kk. Itkettiin iltaisin ja osa päivistäkin oli todella itkuisia. Käytin tyttöä jo lääkärissäkin, mutta eihän minua otettu tosissaan sillä olin ollut äiti vasta hetken ja vauvat vaan itkee. Ymmärsin sen kyllä, mutta olin aivan rättiväsynyt ja lääkäriin lähteminen oli ollut suuren kynnyksen takana. Jouduin puremaan hammasta etten olisi purskahtanut itkuun jo ennen autoon pääsyä.

Kokeilimme antaa monia eri korvikkeita. Mikään ei tuntunut auttavan ja neuvolatädin ohjeena oli yrittää jaksaa, sillä koliikkiahan tämä todennäköisesti olisi ja loppuisi kuin seinään viimeistään 3kk iässä. Onneksi loppuivat sanon minä!!! Totta kai pienen lapsen kanssa tulee jatkuvasti vastaan uusia haasteita ja unettomia öitä, mutta kyllä tuo alku oli sellainen, että veikkaan ettemme ihan pienestä säiky!!

Joten pitkän kaavan mukaan vastaus otsikon kysymykseen: En ole ollenkaan varma jaksaisinko toista samanmoista vauva aikaa, ainakaan ihan heti. En kuitenkaan sano "ei koskaan".

Millaisia vastoinkäymisiä teillä oli vauva aikana?
Entä onko sisarusten vauva-ajoilla ollut suuria eroja?

- Ninni -

Neiti 9kk

Ensiksi haluan toivottaa teidät sydämelisesti tervetulleiksi seuraamaan blogiani! 

Toivottavasti viihdytte! :)

Meidän maailman napa esittäytyy:

Nuppu on jo ylittänyt 9 kuukauden rajapyykin, hän on oppinut alkukankeuden jälkeen "konttaamaan" hyvin omalla erikoisella tyylillään. Hän on luonteeltaan hyvin sosiaalinen, joskin alkuun hieman hiljainen. Höpöttely alkaa kuitenkin kun alku hermoilusta on  päästy. Nuppu höpöttelee omilla äännähtelyillään, kuten "mäm mäm mää" ja "ätäh, äthä", jonka luulen tarkoittavan äitiä. Myös "iti itih" alkaa tulla jo aika sujuvasti, mistä isimies on tietenkin innoissaan. Neiti on perheemme esikoinen, joten hän saa jakamattoman huomion ja tämän takia hän omaa myös näyttelijän lahjat. Jos vaikkapa muksahdetaan kontalta mahalleen naama vääntyy mutruun ja alkaa "itkustaminen". Kun neidin menee nostamaan syliin nousee hymy korviin.

Tällä hetkellä neidin arvojärjestyksessä äiti on nro 1 ja isi tulee sitten kakkosena. Katsotaanpa vain, niin tämäkin järjestys heittää jossakin vaiheessa härän pyllyä. Otan salaa tästä ajasta kaiken irti sillä nyt hän on vielä äitin pieni prinsessa <3

Yöt neiti nukkuu pitkälti niin, että nukkumaan mennään klo 20 omaan huoneeseen (hän siiryi omaan huoneeseen nukkumaan 8kk ikäisenä). Annamme vielä yömaidon klo 22. Neiti herää, vaihdellen klo 5-6.30 välillä, ja haemme hänet väliimme vielä nukkumaan tai vain pötköttelemään. Päivällä nukutaan vielä kahdet päiväunet. Yleensä unet kestää 30min-2h. Kokonaisuudessaan unta vuorkaudessa taitaa tulla likemmäksi 13h :)

N siis osaa nyt:

• Kontata

• Nousta seisomaan tukea vasten

• Sormiruokailla vesimelonia, maissinaksuja, leivänmuruja jne.

• Juoda pillillä

• Istua potalla

• Vilkuttaa

• Taputtaa muutamia kertoja

Onko teillä saman ikäsiä pikkuisia?  Miten teillä nukutaan?

- Ninni-